| Minna Mattila-Aalto
Työkuormitus kuuluu myös liiketoimintajohdon pöydälle
Elinkeinoelämän keskusliiton Anne Salomaa ja neuropsykologi Laura Sokka esittivät tuoreessa kirjoituksessaan hyvän kysymyksen: ”Onko käsityksemme työelämän kuormituksesta liian yksipuolinen?” Salomaa & Sokka: Lisäsääntely ei ole ratkaisu työelämän kuormitukseen – Elinkeinoelämän keskusliitto
Kysymys osuu ja uppoaa. Jäin kuitenkin miettimään sanaa ”yksipuolinen”.
Työkuormituksesta tiedetään valtavasti. Fyysisen kuormituksen asiantuntijat tuntevat työn ruumiilliset vaatimukset, työterveyden ammattilaiset terveyden ja työkyvyn, psykologit psykososiaalisen kuormituksen. Ergonomia, työturvallisuus ja monet muut tieteen- ja ammattialat tuovat kokonaisuuteen oman tärkeän näkökulmansa.
Entä jos ongelma onkin melkein päinvastainen? Olemme pirstoneet työkuormituksen niin moneen asiantuntijuuden, tutkimuksen ja johtamisen siivuun, että työpaikan voi olla vaikea nähdä niiden takaa itse työtä.
Työ ei kuormita siivuina
Työntekijä ei kohtaa maanantaina fyysistä, tiistaina kognitiivista ja keskiviikkona psykososiaalista kuormitusta. Hän kohtaa työnsä.
Samassa työpäivässä voivat yhdistyä fyysisesti raskas työ, keskeytykset, puuttuva tieto, aikataulupaine ja tilanne, jossa tarvittavaa osaamista ei juuri silloin ole saatavilla. Yhdessä työvaiheessa syntynyt ongelma voi siirtyä seuraavaan ja muuttua jonkun toisen kiireeksi.
Millä asiantuntijuuden siivulla silloin olemme? Kysymys on työpaikan kannalta väärä.
Käsityksemme kuormituksesta vaikuttaa myös siihen, mitä ryhdymme korjaamaan. Kiire saa helposti ajattelemaan, että työtä on liikaa. Ihmisen kokema kuormitus vie huomion jaksamiseen ja työkykyyn. Sairauspoissaolot tuovat mukaan työterveyshuollon, vaarojen arviointi työsuojelun.
Mutta kiirettä voi tuottaa myös odottava tieto, viipyvä päätös, jatkuvasti keskeytyvä työ tai osaaminen, jota ei saada käyttöön silloin, kun sitä tarvitaan. Ensimmäinen selitys voi siis ohjata korjaamaan aivan eri asiaa kuin sitä, mikä kiireen työssä tuottaa.
Ensimmäinen selitys voi siis ohjata korjaamaan aivan eri asiaa kuin sitä, mikä kiireen työssä tuottaa.
Kaikkea kuormitusta ei pidäkään vähentää
Salomaa ja Sokka muistuttavat, että oppiminen, kehittyminen, vastuun ottaminen ja muutoksiin sopeutuminen kuormittavat. Tässä ajattelen heidän kanssaan samansuuntaisesti.
Työ saa olla vaativaa. Oppiminen saa vaatia ponnistelua. Kiirehuippujakin tulee.
Uuden asian opetteleminen voi kuormittaa tänään ja kasvattaa organisaation osaamista huomiseksi. Huonosti toimiva prosessi voi pysyä vuodesta toiseen pystyssä siksi, että ihmiset venyvät. Molemmat kuormittavat ihmistä. Organisaation suorituskyvylle ne tarkoittavat aivan eri asioita.
Työkuormitusta tarkastelemalla voi nähdä myös organisaation toimintaa. Työn arjessa tieto kulkee tai odottaa, osaaminen saadaan käyttöön tai jää käyttämättä ja yhden prosessin tapahtumat siirtyvät seuraavaan. Siellä myös tavoitteet kohtaavat käytettävissä olevan ajan ja resurssit.
Data voi auttaa näkemään, missä organisaation sisällä on vaihtelua ja mihin kannattaa katsoa tarkemmin. Työn arjen tutkiminen auttaa ymmärtämään, mikä vaihtelun tuottaa. Kaksi silmää näkevät enemmän.
Kenen pöydälle työkuormitus kuuluu?
Sama häiriö voi näkyä työntekijälle kiireenä ja tuotantojohtajalle viiveenä. Osaamisvaje voi kuormittaa avainhenkilöä ja olla samalla liiketoiminnan pullonkaula. Katkonainen tiedonkulku voi päätyä asiakkaalle toimitusongelmaksi.
Työterveyshuollolla, työsuojelulla, HR:llä ja esihenkilöillä on työkuormituksen hallinnassa tärkeä tehtävä. Jos kuormitusta tuottavat myös työn organisointi, prosessit, päätöksenteko ja osaamisen käyttö, pöydän ympärillä pitäisi olla muitakin.
Työterveyshuollolla, työsuojelulla, HR:llä ja esihenkilöillä on työkuormituksen hallinnassa tärkeä tehtävä. Jos kuormitusta tuottavat myös työn organisointi, prosessit, päätöksenteko ja osaamisen käyttö, pöydän ympärillä pitäisi olla muitakin.
Työkuormitusta on totuttu seuraamaan työhyvinvoinnin näkökulmasta. Voisiko se olla myös yksi organisaation toimintakyvystä kertovista mittareista?
Salomaan ja Sokan kirjoituksen varsinainen aihe on psykososiaaliseen kuormitukseen suunniteltu lisäsääntely. He hakevat ratkaisuja käytännön toimintamalleista ja työyhteisöjen voimavarojen vahvistamisesta. Tästä kannattaa jatkaa yritysten sisälle.
Sääntely voi määritellä työnantajan velvollisuuksia. Se ei kerro tuotanto- tai palvelujohtajalle, miksi kahdessa saman yrityksen yksikössä työ kuormittaa eri tavalla tai miksi yksi prosessi tarvitsee jatkuvasti ihmisten venymistä pysyäkseen toimintakykyisenä. Siihen tarvitaan ymmärrystä organisaation omasta toiminnasta.
Työkuormitusta tarkastelemalla voimme päästä kiinni työn organisointiin, johtamiseen, osaamisen käyttöön ja prosessien toimivuuteen eli niihin kohtiin, joissa organisaation aineeton pääoma joko pääsee käyttöön tai ei pääse. Siksi työkuormitus kuuluu myös liiketoimintajohdon pöydälle.
Kun hälytys syttyy
Kollegani, henkilöstötuottavuuden dosentti Marko Kesti on ehdottanut suomalaisen työelämän tavoitteeksi Nolla työpahoinvointia samaan tapaan kuin Nolla tapaturmaa on ohjannut työturvallisuuden kehittämistä. Aloitteessa hälytys työpahoinvoinnista ei johda etsimään sitä, kuka voi huonosti, vaan tarkastelemaan työn edellytyksiä ja kuormitustekijöitä.
Signaali on kuitenkin vasta alku.
Hyvä mittari auttaa näkemään, mihin kannattaa katsoa. Sen jälkeen on selvitettävä, mitä organisaatiossa tapahtuu ja mikä sen omassa toiminnassa työkuormitusta tuottaa.
Työkuormituksesta tiedetään jo paljon. Tieto pitää yhdistää siihen, mitä työn arjessa tapahtuu. Silloin pääsemme lähemmäksi sitä, mikä työkuormitusta organisaation omassa toiminnassa tuottaa.
Tätä kokonaisuutta kutsun kuormitusviisaudeksi. Jatkamme aiheesta Evidon maksuttomassa webinaarissa 15.10. klo 15–16: Kuormitusviisaus. Suorituskyky syntyy työkuormituksen tasapainosta. Tarkastelemme työkuormitusta johtamisen tietona ja sitä, mitä kuormitus voi paljastaa työn arjesta jo ennen kuin seuraukset näkyvät suorituskyvyn mittareissa. Tervetuloa mukaan webinaariin: Evido-webinaari: Työkuormituksen hallinta
